III Kohtaaminen

Yritysinnovaatiopuisto 1.-2.9.2015



Kuusamon kehittäjät kohtaavat jälleen 1.-2.9. Oivangin upeissa puitteissa. Aloitellaan saunarakennuksella tiistaina 1.9. klo 9.30 aamukahvilla. Sen jälkeen konsulttimme Essi Jaakonmäki vie meidät oman ajattelun tiedostamisen ja johtamisen maailmaan. Päivän päätämme klo 16.00.

Keskiviikkona 2.9. pohdimme avoimia ympäristöjä ja avointa projektihallintaa Jaanan johdolla. Ota jälleen älypuhelimesi/tablettisi mukaan, sille voi tulla käyttöä.

Tervetuloa mukaan ja aurinkoista viikonloppua Kuusamoon, me näemme syyskuun ensimmäisinä päivinä!

-Ville


ENNAKKOTEHTÄVÄ

Hei Kehittäjät!

Me näemme ensi tiistaina klo 9.30 ajattelun ja asenteiden ravistelun merkeissä. Päivän aikana käydään läpi oman ajattelun ja asenteiden merkitystä ja miten niihin voi vaikuttaa. Lisäksi pohditaan mm. sitä miten oman työyhteisön saisi helpommin mukaan kehittämiseen. Pienenä virittäytymisenä yhteiseen päiväämme pohtikaa seuraavia kysymyksiä ja ottakaa vastaukset tiistaina mukaan tai kirjatkaa ne vaikka tämän sivun alhaalla olevaan kommenttiosioon.

1. Mitkä kolme asiaa tekevät omasta nykytyöstäsi merkityksellistä tai tärkeää tai arvokasta juuri sinulle?

2. Mistä kolmesta syystä sinun kehittämistyösi (jo tapahtunut tai tulevaisuudessa tapahtuva) on merkityksellistä tai tärkeää tai arvokasta?


Älkää olko turhan vaatimattomia vastauksissanne ja muistakaa, että mitään vääriä vastauksia ei ole :)
Päivän aikana sparraamme myös kehitysideoita. Eli jos mielessäsi on jokin kehitysidea, jota et ole vielä oikein saanut liikkeelle tai johon kaipaisit uusia näkökulmia, niin nyt sinulla on oiva tilaisuus saada siihen potkua! Tuo idea siis mukanasi tiistaina! 


Käy myös lukaisemassa tämä artikkeli. Mitä ajatuksia se sinussa herättää?



Nähdään ensi viikolla!

-Essi Jaakonmäki


Tiistai 1.9. - Oivanki 
Klo 8.15 Aamukahvit
Klo 8.30 Päivän aloitus

Oman ajattelun tiedostaminen ja johtaminen
Miten toimii Kehittäjän mieli?
Fokus toteutukseen - tuotekehitystöiden sparraus
Essi Jaakonmäki, Tamora Oy

Kuinka teemme koko tutkinnon verkossa?
Jaana Utti, Tamora Oy

Klo 16.30 Huomenna jatketaan

Keskiviikko 2.9. - Oivanki
 Klo 7.45 Aamukahvit
Klo 8.00 Päivän aloitus

Avoimet ympäristöt kehittämistyössä
Avoin projektihallinta
Jaana Utti, Tamora Oy

Klo 13.15 Lähtölounas
 

Oivangissa


Essi Jaakonmäki - Materiaali - Oman ajattelun tiedostaminen ja johtaminen, pdf >>





Mitä otan päivästä mukaan?


Hyvä päivä, ajattelemista. Hyvä päivä. Ihan ok. Hatut oli todella hyvä juttu. Tämän voisi tehdä myöhemmin töissä uudestaan. Oman ajattelun johtaminen oli mielenkiintoista. Hattujuttu toimivaksi töissä. Huomata myönteiset asiat ja ruokkia niitä. Hatut kehyksiin! Uusi tehokas markkinointikeino. Anna palautetta prosesseista, älä ominaisuuksista. Hyvä päivä, paljon hyvää, kiitos. Asenteet myönteiseksi työyhteisössä. Kiva päivä, mä käytän näitä keinoja. Hatut todella hyvä juttu. Negatiivisten asioiden kuuleminen. Scarfiin palaaminen. Scarf ja hatut. Työyhteisön mukaan ottaminen kehittämisjuttuihin. Scarfin teesit tosi hyvät. Jäin miettimään omia asenteita työympäristössä. YES! Draamasta ja vellomisesta ylöspäin! Hatut oli ihan loistavat, oli kiva kuulla palautetta muilta omasta ideasta. Tosi loistava päivä. Hyvä päivä ollut. Älykkyyttä voi oppia. Kokeilla uutta rohkeasti. Ei ole epäonnistumisia, ainoastaan kokeiluja. Ideoita syntyy yleensä isoina möykkyinä, nyt on keinoja lähteä purkamaan niitä ja testata niitä


Trello Kuusamon kehittäjillä



Trello on ketterä projektihallinan väline. Se on pilvipalvelu. Siinä sinä omistat tiedon ja päätät kenet kutsut katsomaan sitä tietoa. Pääset kurkistelemaan tietoa läppärillä, tabletilla, kännykällä. Tieto ei ole siis kiinni laitteesta eikä paikasta. Näet aina oman tietosi mistä ja millon vain. Kun teet oman Trello-maailmasi, näyt omalla sähköpostiosoitteellasi. 

Trelloon pystyt luomaan projekteja, tauluja. Yksi taulu on yksi projekti. Sitä ei näe kukaan muu kuin sinä. Sinä omistat sen projektin tiedon. Sinä päätät kenelle siinä projektissa olevan tiedon haluat jakaa. Voit siis myös avata tietoa. Teet siis trelloon tuotekehitystöitäsi. Kasaat sinne ideoitasi ja projektejasi. Ne voivat olla pieniä tai isoja projekteja, vaikka syntymäpäiväjärjestelyt. Perusta erilaisia tauluja trelloon. Dokumentoi projekteja tauluissa oleviin kortteihin. Voit laittaa sinne kuvia, tiedostoja, muistioita...mitä hyvänsä. Tärkeää on, että dokumentoit etenemistäsi.

Trelloon teemme tutkinnon. Sinne kasataan tutkinnon osittain meneviin listoihin kaikki aineisto, joilla osoitat ammattitaitovaatimukset. Teet yhden taulun, jonka nimi on: OMA NIMESI - Tutkintoon valmistautuminen. 

Trello ei toimi entisellä lineaarisella tavalla, jossa suunnitellaan, tehdään ja raportoidaan. Se toimii ketterästi tiloissa. Tila = lista. Tee jokaisenen projektiisi To Do, Doing ja Done -listat. Nämä tilat ovat ketterän kehittämisen perusta. Listoihin tulee tehtäväkortteja, vähän kuin post it -lappuja. "Tee suunnitelma talosta", "Hanki rakennusmiehet". Näitä tehtäviä voit siirtää listalta toiseen. To Do -listalta Doing -listalle, kun olet tekemässä niitä. 

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. EI PIDÄ PAIKKAANSA. To do -listalle tulee koko ajan uutta, mutta samaan aikaan toteutat jo muita tehtäviä. Yksi tehtävä on vision rakentaminen. Mieti mitä halutaan saada aikaan. Ei riskianalyysejä tai aikajanoja samalla tavalla kuin ennen. Riskianalyysi on seuraava: mikä on pahinta mitä voi tapahtua, jos teen tämän. Ei ajatella, että tämä on kiellettyä, tai joku ei sitoudu.

Tehtäville eli korteille laitetaan nimet. Tehtävät voidaan osoittaa jollekin, jonka olet kutsunut projektiin. Projektille muodostuu projektiryhmä. Jokaiselle tehtävälle voidaan laittaa aikataulu. Kortteihin voit lisätä tietoa. Kuvia, aikataulua, muistioita...Jokainen kortti  sisältää siis tietoa. Projektisi dokumentoituu automaattisesti.

Idea on se, että teemme nopeasti projekteja. Pieniä ja isoja. Saadaan nopeasti valmiiksi. Joitain hylätään, jotkut jäävät käytäntöön. Ei suunnitella projekteja kuoliaaksi. Ei suunnitella kahden vuoden päähän, koska emme tiedä mitä kahden vuoden päästä tapahtuu

Klikkaa tästä Trello-ohjeisiin >>


Kohti uutta työelämää

Olemme siirtyneet pois hallinnollisesti kulttuurista. Luulimme, että muutos tapahtuu hitaammin, mutta se ei tapahdu. Kehittäminen tapahtuu nopeasti je ketterämmin. Hallitusohjelmassa puhutaan digitalisaatiosta, biotaloudesta ja ketterästä kehittämisestä. Olemme kaaoksen reunalla. Olemme yrittäneet aiemmin jäsentää kaaosta järkevämmäksi. Uudet tuulet puhaltavat niin hurjasti, että kaaosta on mahdoton järjestää. Työllisyydenhoito muuttuu. Sama tapahtuu yrityskentässä.

Emme tiedä mistä työhyvinvoinnin paraneminen tai huononeminen johtuu? Näyttää siltä, että kuntoutuksessa olleet eivät ole sen vähempää sairauslomilla kuin muutkaan. Mitä kaikkea vaikutusta on työinnostuksella työympäristöön?

Meidän on pystyttävä muuttamaan palvelutuotannon tapaa. Meillä on ihmiskäsitys asiakkaistamme. Näemme ihmiset ongelmaisina. Että he tarvitsisivat palveluja.

Tapa toimia on muuttunut. Tehdään nopeasti. Tehdään kokeiluja. Ei niin paljon suunnittelua ja riskianalyyseja.

Miksi alle 40-vuotiaat on tällä hetkellä enemmän lyhyillä sairauslomilla kuin vanhemmat? Voisiko olla esimerkiksi lasten takia? Kunnalla näin voi ehkä ollakin. Yksityisellä tai valtionhallinnossa ei taas niin paljon olla pois lasten sairastumisen takia. Onko sitoutuminen työhön eriliaista? Onko niin, että he eivät totu entisiin työmalleihin?

Purskeisuus työssä voi olla se mitä kuntakin voi tarjota. Ei sellaista, että työtä tehdään tietyssä paikassa tiettyyn aikaan. Työtä voidaan rakentaa aivan uudella tavalla. Vanhukset esimerkiksi elää aamuin ja öinkin. Voisimme jakaa työtä viikonloppuihin ja iltoihin, mutta emme tee niin. Miksi?

On tullut ajatus, että on me työssä käyvät ja ne toiset. Ne toiset, jotka eivät ole töissä. Joille me tuotamme palveluja. Netti-ceeveen tekemistä. Helsingissä oli viime viikolla 42 300 työtöntä. Pitkäaikaistyöttömien määrä kaksinkertaistui vuodessa. Syöksy työttömän identiteettiin tapahtuu todella nopeasti. Se on muutamia kuukausia, kun todella fiksutkin ihmiset tippuvat pois työelämästä työttömän identiteettiin.

Sellaiset ihmiset, jotka eivät suostu katsomaan eteenpäin, ei me pystytä auttamaan.

Työelämä on toisenlainen kuin ennen. Koulutamme kuitenkin ihmisiä entisenlaiseen työelämään. Meidän ammattitaidosta tulee VUOROVAIKUTUSAMMATTITAITOA.

Markkinointi on sitä, että saamme ihmiset puhumaan tarinaa. Ei printtiä, vaan hyviä kertomuksia. Vuorovaikutustaidot, kohtaamistaidot, sähköisessä maailmassa toimiminen. Nyt ne nähdään poikkeuksena. Se on vanhaa ajattelua.

Yritämme edelleen pitää kiinni työelämän vanhoista rakenteista. Se näkyy koulutuksessa myös siinä, että opetamme klo 8-16, vaikka itse ala vaatisikin ilta- ja yötyöskentelyä. Kuten ravintoala. Meidän opettajina on pystyttävä muuttamaan oma ajattelumme ja vanhat työrutiinimme.

Kehittämisemme toimii pikkuisen parantelun ympärillä. Me tuhoamme yhteiskunnan pikkuisella parantelulla. EMME SIIS PIKKUISEN PARANTELE ENTISTÄ. NYT RAKENNAMME UUTTA. Jos entisessä on hyvää, otamme sen mukaan. Mutta rakennamme rohkeasti uutta. Ei etsitä korvaavaa, vaan tehdään uusi. Vanhan korjaaminen ei riitä. Vanhassa meillä on omia uskomuksia ja omia tapoja toteuttaa sitä. On tehtävä uusi toimintatapa.

Yksi mikä tähän liittyyy on ketterä kehittäminen ja Trello. STrello ei ole maailman tärkein väline, vaan se pakottaa teidät suunnittelusta pois, ajattelemaan projekteja uudella tavalla. Meidän on siirryttävä kohti kokeilukulttuuria.


 
HETI TEHTÄVÄT KOKEILUT:

Toimitaan seuraavan 10 asiakkaan kanssa eri tavalla terveyskeskuksessa. Hoidetaan heidän asiansa heti, ettei heidän tarvitse tulla toista kertaa. Etsitään keino tehdä se. Poistetaan jonot. Ei anneta jonojen muodostua. Arja tekee tämän tuotekehitystyönä. Saa ottaa muita mukaan.

Meidän iso vaara tässä on se, että siirrämme kehittämistämme. Sillä menemme helposti entisiin uskomuksiimme. Meidän on tehtävä ja toteutettava heti. Konkreettisten muutosten vieminen heti eteenpäin.

Kaisu, Pirjo ja Raili tekevät tuotekehitystyönä sivukylien naisten ja miesten työllistämisen lahjakorttien avulla. 20€ lahjakortteja S-markettiin ja K-kauppaan. Autetaan vanhuksia, järjestetään työttömille mielekästä tekemistä. Yhteensä sata lahjakorttia. 

Kolmas projekti. Terveyskeskuksen sisäpihasta tulee hieno. Elämyksellinen. Röntgenin toimistoa vastapäätä ja toinen ryhmä tekee sisäpihan. 

Projektit saavat olla miten mahtavia hyvänsä, ainut ehto on, että kaikki ovat valmiita 21pv kuluessa. Kolme viikkoa aikaa tehdä omia projekteja. 

 
TUOTEKEHITYS

Meidän tavoite tässä ohjelmassa on kehittäjän mielen luominen. Nyt tutkinnon perusteet ovat uudistumassa. Ne palvelevat nykymaailmaa huomattavasti paremmin. Nykyisin tuotekehitys tehdään nopeasti. Tosi nopeasti. Ei vanhalla mallilla suunnittelu, tekeminen, raportointi. Suunnittelu, toteutus, seuranta -vaiheet ovat jääneet taaksi. Voitte, ja toivottavasti teettekin, kymmeniä tuotekehitystöitä. Pieniä ja isoja. Ne on toteutuksessa nopeasti. Harjoittele pienen pienten töiden kanssa. Tutkinnossa osoitatte ammattitaidon. Se on tuotekehittäjän ammattitaito. Se minkä kokoisessa projektissa sen osoitatte, ei ole merkitystä. Eikä sillä, kenen kanssa sen teet. Voit osoittaa ammattitaido useissa eri projekteissa. Perusperiaate on se, että osoitat ammattitaidon omassa työssäsi tehtävissä projekteissa. Teidän on osoitettava kehittäjäosaamista. Älä ole huolissasi missä osoitat tutkintoa. Tee tuotekehitystöitä. Dokumentoi niitä. Me autamme sinua katsomaan miten niillä osoitat tutkinnon ammattitaitovaatimukset. Ota siis valokuvia, ota videoita, ota muistiot talteen, dokumentoi tuotekehitystöitäsi. Marraskuussa katsomme mitä sinulla on valmiina ja poimimme niitä asioita tutkintoon. Teille on jo tullut kehittäjän mieli. Sinun ei tarvitse heti tietää miten haasteita ratkaiset. Ratkaise sillä hetkellä kun se on ajankohtaista. Mielenkiintoisiin asioihin ihmiset haluavat tulla mukaan auttamaan ja ratkaisemaan. 

Muistakaa. Teillä ei ole lopputyötä. On ainoastaan eri tuotekehitystöiden lopputuloksia. Se voi olla blogi, esite, pikkujoulut...Mutta ei a4-sivulle kirjoitettua raporttia. Se laittaa meidät toimimaan entisellä tavalla. Te osoitatte tuotekehittäjä-osaamista. Te osoitatte kehittämiseen liittyvää ammattitaitoa. Älä ajattele minkä tuotekehitystyön valitsisin. Vaan miten minulle tulee kehittäjän mieli ja miten sen osoitan. Nyt opetelkaa trelloa. Dokumentoikaa sinne. Ketterä kehittäminen on teidän juttu. Kolmen viikon tuotekehitystöissä pystytte jo osoittamaan ammattitaidon. 

Ammattitutkinto on tutkinto, jossa ammattitaito näytetään työtehtävissä. Uusia toimintamalleja, uusia palvelumalleja. Tuotekehityksessä on tärkeää, että siinä on alku ja loppu. Ei siis raportoinnin kehittäminen, vaan esimerkiksi uusi raportointimalli. Tai toimintamalli, joka voidaan levittää ja tehdä toisaalla. Näkyvästi erilainen toimintatapa. Kehittäminen on sen saamista loppuun ja viemistä käytäntöön. Ei selitystä siitä, miksi en tehnyt jotain. Konkreettisia asioita, joita viedään eteenpäin. 

Tuotekehitystyössä kasvatamme aina seuraavia pääomia:
  • Taloudellista pääomaa. Teemme olemassa olevilla resursseilla.
  • Sosiaalista pääomaa. Yhdessä tekemisen kulttuuria. Organisaatio toimii paremmin yhdessä
  • Osaamispääoma, tietopääoma. Yhteinen osaaminen yhdessä tekien kasvaa.
Kaikki tuotekehitystyöt kasvattavat näitä pääomia. Hyvyys ja ammattitaito on sitä, miten hyvin tunnistat ja miten hyvin kasvatat kaikkia näitä.

Te osoitatte työpaikalla osaamistanne. Arviointikokouksessa kolmikantainen arviointiryhmä tekee arviointiaineistonne pohjalta päätöksen, että sinä olet ammattitaitoinen tuotekehittäjä ja osaat tietyn tutkinnon osan. Arviointikokouksessa et itse saa olla mukana. Teet kuitenkin itsearvioinnin ja myös oma arvioijasi arvioi osaamisesi. 


TUTKINNON TEKEMINEN TRELLOSSA

Työpaikkaohjaaja ohjaa sitä mitä sinä opit työssä. Se on oppisopimusprosessi. Sillä ei ole tutkintoon valmistautumisen kanssa mitään tekemistä. 

Tulette saamaan tutkintoon valmistautumisen Trellon. Sen nimi on OMA NIMESI - Tutkintoon valmistautuminen. Sen lopputulos on se, että arviointiaineistosi on valmis siinä samaisessa Trello-taulussa. Siinä projektissa keräät osaamisesi arviointiaineistoksi. Projektiryhmässä olet sinä itse. Teet sen yksin. Et voi antaa tehtäviä kenellekään muulle. 

Sinulle annetaan tutkinto-tauluun valmiina ammattitaitovaatimus-listat tutkinnon osittain. Niissä on kortteja, joissa on vaadittavat ammattitaidot. Korttien alle keräämme aineistoa, joilla osoitamme vaadittavan ammattitaidon. Aineistoa voi tulla kaikista tuotekehittäjä trello-tauluistasi. Voit siis kopioida valmiita kortteja näyttöaineistoksi ammattitaitovaatimuskortin alle. 

Kun marraskuussa tapaamme, pidämme siinä kohdassa tutkintoleiriä. Pidämme ehkä kolmena, neljänä työpäivänä lyhyitä työpäiviä. Ne päivät riittävät mitkä on nyt varattu, mutta sen ympärillä pidämme lyhyitä tapaamisia, koska asiaa on kuitenkin paljon. 

 
DIGI-KUUSAMO

Kuusamon kaupungilla on yhteistyöprojekti Tampereen yliopiston kanssa. Koulumaailmassa oppilaat alkavat olla opettajia edellä. Heitä ei oikeastaan edes näy koulussa, he ovat niin paljon edellä digimaailmassa. Meidän on myös pysyttävä nykymaailman menossa mukana. Kuusamon kaupungin työntekijöitä on tuotekehittäjä-koulutuksessa lähes 90 opiskelijaa. Tätä professori Harisalo haluaisi tutkia myös. Mikä sen vaikutus on Kuusamon kaupunkiin? On ollut mielenkiintoista huomata, että samoja asioita käsitellään monessa paikassa yhtäaikaa mitä me tässä ohjelmassa. Uusi työ, miten työ pirstaloituu ja miten se muuttuu. Mikä vaikutus uusilla työelämään tulevilla sukupolvilla on? 

Itse ne muutokset on tehtävä. Asiakkaita ja kuusamolaisia varten me olemme. Kuntatyössä tämä on todellinen todellisuus. Meillä tulee olemaan vähemmän työntekijöitä ja meidän on tehtävä työtä tuottavammin. 


Tämä koulutus on polku ja matka. Sillä matkalla opimme eniten.

 

Asiantuntijat

3 kommenttia:

  1. Merkityksellistä omassa nykytyössäni on:
    1. Oma hallinnollinen osaaminen tulee käyttöön
    2. Kehittämismyönteinen työyhteisö -> opettaa minua uusille tavoille
    3. Numerot kohdalleen!

    Kehittämistyöni on tärkeä, koska se vastaa edellä mainittuun kohtaan 3. Eli talouden tunnusluvut selkeiksi ja jakoon!

    VastaaPoista
  2. Minulle on työssäni merkityksellistä:
    1. Vapaus tehdä ja kokeilla asioita
    2. Kannustava työyhteisö
    3. Että ammattitaitooni luotetaan ja saan käyttää taitojani monipuolisesti

    Kehittämistyöni on tärkeä koska
    1. asukkaat voivat olla mukana sitä tekemässä/ kehittämässä
    2. oman maan tuotteet maistuvat parhaimmilta!
    3. välillä on hyvä palata "vanhaan", kaiken ei tarvitse olla valmista

    VastaaPoista
  3. Työssä merkityksellistä:
    1. saan olla tekemisessä asiakkaiden kanssa, ei vain paperiasiakkaita (toimeentulotuki)
    2. erilaisia työtehtäviä, jotka antavat vaihtelua työntekoon
    3. omapanostus työhteisössä

    Kehittämistyöni on tärkeä:
    1. asiakkaiden valmistelu/opastus toimeentulotuen siirtoon Kelalle
    2. mitä muutoksia tulee toimeentulotukeen kun siirtyy Kelalel (maksut /ym)
    3. asiakkaat saavat ennakkotietoa ko. siirrosta ja mihin täytyy varautua

    VastaaPoista